Lasse Liemola 85 v

THE YOUNG ONES MEET THE OLD ones

Nuoret soittajat ja laulajat kohtaavat entisajan idolit. Aikamatka 50-luvulta nykypäivään.

Tapahtuma

THE YOUNG ONES MEET THE OLD ones

Mukana Lasse Liemola, Eino Grön, Ritva Oksanen, Hanna-Liina (Viro), Kai Lind, Pirkko Mannola ja Markku Veijalainen. Nuoria edustaa Metropolian Big Band solisteineen. Kapellimestarina Antti Rissanen.

Lasse Liemola

Lasse Liemolan historiaa

1955

Uran alku

Lasse Liemola syntyi ja kasvoi Helsingissä kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana. Isä oli puutarhuri ja he kasvattivat vihanneksia Annalan Puutarhassa Helsingissä.
Musiikki tuli nuoren pojan elämään 1955 kun hän veljensä Georgen ja naapurin Kurre Borgströmin kanssa pääsi Linnanmäen Vihreä Oksa tapahtumaan esiintymään.

1959

Anna Pois

Anna Pois kappaleen myötä Lassen suosio nousi nuorisossa niin, että vuonna 1959 hänet valittiin erään lehden äänestyksessä neljänneksi suosituimmaksi suomalaiseksi. Lasse esiintyy kolmessa elokuvassa: Iskelmäketju, Nuoruus Vauhdissa ja Tikku, joka sai Kirkon elokuvapalkinnon vuonna 1964.
Lasse oli television tullessa Suomeen ensimmäisiä esiintyjiä jo ennen Yleisradion TV:n alkua.  Hänelle kertyi yli sata TV-esiintymistä.

1960

Avioliitto

Lasse meni ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1960 Ahvenanmaalaisen Kerstinin kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa Kim ja Tom. Tämä avioliitto päättyi 1981 eroon. Lasse avioitui samana vuonna Viron neitoon Sirje, jonka kanssa yhteistä taivalta on kertynyt 40 vuotta.

1977

"Mitä Suomi Soitti"

Äänilevy täytti sata vuotta vuonna 1977 sen kunniaksi Suomessa ilmestyi LP-levy, jonka otsikkona oli "Mitä Suomi Soitti" (Hiski Salomaasta Lasse Liemolaan). Siihen valittiin 12 artistin kappaleet sadan vuoden ajalta. Levyn esittelyteksissä Pekka Gronow mainitsee mm "Lasse Liemola oli suomalaisen nuorisomusiikin ensimmäinen suuri tähti, hänen tyylinsä ja esiintymisensä poikkesi olennaisesti vanhemmista, sliipatuista iskelmätähdistä. Voidaan hyvin sanoa, että Lasse Liemolasta alkoi suomalaisessa musiikissakin muutos, jonka keskellä yhä olemme."

Esiintyjät

Lasse Liemola
Suomalaisen nuorisomusiikin ensimmäinen suuri tähti.
Eino Grön
Tangon kiistaton Kuningas,  ikivihreä kestotähti. Eino Grön on suomalainen iskelmälaulaja.
Kai Lind
Kai Lind tuli tunnetuksi nuorison suosikkina 1960-luvun alussa sekä sooloartistina että Four Cats -yhtyeen jäsenenä. Lind on esiintynyt myös monissa elokuva- ja televisiorooleissa.
Ritva Oksanen
Teatterineuvos Ritva Oksanen on tunnettu omista laulua, lausuttua runoutta ja proosaa sisältävistä tuotannoistaan, joista viimeisin on nimeltään Elämän sirkus, jolla hän juhlisti 40-vuotista uraansa vuonna 2003
Hanna-Liina
Hanna-Liina on virolainen
laulaja ja näyttelijä. Hän opiskeli esittävää taidetta New Yorkissa American Academy of Music and Drama - koulussa. Lauloi The Phantom of Operan Christinen osan Suomen Kansallisoopperassa joulukuussa 2021.
Markku Veijalainen
Markku ”Mape” Veijalainen on suomalainen radio- ja tv- sekä lehtitoimittaja. Hän tuli tunnetuksi 1960-luvulla, jolloin hän juonsi suosittua Popsävel-65 -radio-ohjelmaa. Samaan aikaan hän toimitti Jyrki Hämäläisen kanssa TV2:n nuorten musiikkiohjelmaa Ohimennen.
Pirkko Mannola
Pirkko Mannola on suomalainen iskelmälaulaja ja näyttelijä. Hän on Miss Suomi vuodelta 1958.
The Relics
Jatkaa hiipuvaa lauluyhtyeperinnettä Suomessa.
Metropolia Big Band
2008 toimintansa aloittanut Metropolia Big Band on Metropolian musiikin tutkinto-ohjelman opiskelijoiden muodostama orkesteri. MBB:n kapellimestarina toimii musiikin lehtori, pasunisti Antti Rissanen, jonka johdolla orkesteri valmistaa vuosittain neljä erilaista konserttikokonaisuutta.

Lisätietoa

Tapahtuman kesto

Tapahtuma kestää 2,5h sisältäen väliajan

Pysäköinti

Tapahtumapaikalla on hyvät maksulliset pysäköintimahdollisuudet

Saapuminen julkisilla

Tapahtumapaikalle on hyvät julkiset kulkuyhteydet.

Tapahtuman ikäraja

Ikäraja: S

Lasse Liemola

Tule mukaan aikamatkalle 50-luvulta nykypäivään. Osta liput Lippu.fi:stä nyt!

Osta liput